Kirkon lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivillä kuulin monen kirkon nuorisotyössä työskentelevän puhuvan omista nuorista. Ketä nämä omat nuoret ovat? Kenellä on oikeus kuulua tähän joukkoon ja kuka jätetään ulkopuolelle?
Tulisiko seurakuntien nuorisotyön kohdistua kaikkiin nuoriin? Sekä niihin viime kesän tai edellisen kesän rippikoulutyttöihin jotka ovat menossa lukioon ja harrastavat pianonsoittoa ja niihin ammattikoulun putkipuolen poikiin. Voisiko olla niin että kaikki paikkakunnan nuoret ovat niitä työntekijän omia nuoria ja seurakunnan nuorisotyö suunnattaisiin siten että heidät kaikki voidaan tavoittaa mahdollisimman hyvin. Onko työnäkymme sellainen että salaisena tavoitteena on muodostaa helpoista nuorista porukka joille on mukavaa järjestää erilaista toimintaa?
Entä ne loput? Kuka heitä on kutsumassa seurakunnan yhteyteen. Nämä nuoret eivät usein ole kiinnostuneita seurakunnan toiminnasta, heidän voi olla vaikea luottaa aikuiseen aiempien huonojen kokemustensa vuoksi ja heillä ei välttämättä ole kovin kummoisia sosiaalisia taitoja.
Monelle heistä ei ole paikkaa kirkossa myöhemminkään. Juuri he ovat niitä seurakuntalaisia joita emme onnistu tavoittamaan ja jotka kaikista eniten tarvitsisivat hyväksytyksi tulemisen kokemusta ja tunnetta siitä että seurakunnan yhteyteen kelpaa jokainen.
Perinteisesti kirkon tekemä laadukas työ erityistä tukea tarvitsevien nuorten parissa on kohdannut juuri näitä nuoria. Heitä on vahvistettu kasvussaan toisista huolta pitäviksi ihmisiksi kristillisen ihmiskäsityksen mukaisesti ja heidän selviytymistään moninaisista yhteiskunnan tuomista haasteista on tuettu esimerkiksi pienryhmätoiminnan keinoin. Tätä työtä meidän on syytä vahvistaa niiden lasten ja nuorten parissa jotka eivät tahdo pärjätä muun porukan mukana. Samalla meidän tulee yhdessä huolehtia siitä että kaikessa kirkon nuorisotyössä otettaisiin entistä paremmin huomioon syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja nuoret.
Toiminnan suuntaaminen uusille kohderyhmille ei ole vaikeaa. Meidän täytyy kohdata ihminen ja selvittää mitkä ovat ne juuri hänelle tärkeät kysymykset joihin hän seurakuntaa kaipaa. Olemme usein tottuneet toimimaan siten että järjestämme jotakin toimintaa jonka pariin kutsumme ihmisiä. Olisiko syytä tehdä päinvastoin ja kutsumisen sijasta lähteä itse liikkeelle?
Olemme kirkossa usein haikailleet nuorten aikuisten perään. Heidät voimme tavoittaa jokaisena arkipäivänä ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa. Näihin oppilaitoksiin kannattaa mennä tutustumaan ja kysymään kuinka seurakunta voisi jäseniään näissä paikoissa olla palvelemassa. Yhteistyö voi olla oppilaiden kohtaamista koulun kahvilassa, ryhmäytyspäivien järjestämistä, oppituntien pitämistä, koulukiusaamisen käsittelyä ryhmässä, toimintapäivän järjestämistä tai opettajien huolien kuuntelemista ja heidän vahvistamistaan vaativassa ammatissaan. Työtehtävät oppilaitoksen arjessa ovat moninaisia, kiinnostavia ja haastavia.
Julkaistu 24.2.2012, Kirkonkellossa – kirkkohallituksen verkkoviestissä